Pages

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Viikko 10

Aah!
Hei taas möllikät!
Ja terveisiä potelli-huoneesta. Voitte kysyä Danielilta mitä se tarkoittaa, mutta voin vihjata sen verran että ollaan nyt hotellihuoneessa.

Tää viikko on menny jotenkin hitaasti ja sisältänyt paaaljon tunteita laidasta laitaan. Itku on ollu herkässä, ja parhaana päivänä tirautin kolmet ulinat syystä tai toisesta. Tai ilman syytä.
Muuutta, onneks täällä voi pitää aurinkolaseja jos vähänki tuntuu siltä, niin ainoa todistusaineisto on tomaatinpunainen nenä jota on vaikea saada piiloon! Itkeä voi siis million vain ja missä vain. Helppoa.

Tällä viikolla meidän täyty hankkia viisumeihin uudet leimat, ja se ei oo täälläkään päässä sujunu ihan ongelmitta (niin ku ei  todellakaan Suomessakaan!). Onneks meillä on yliopistossa avuliaita sieluja jotka jaksaa ravata kerta toisensa jälkeen Phuketin Immigration-officessa toimittamassa millon mitäkin puuttuvia lippuja ja lappuja. Voin kuvitella miten hermoraunio olisin jos jouduttais Jaskan ja Danielin kanssa ravata siellä pettymässä ja o d o t t a m a s s a tunti tolkulla.
Näillä näkymin saadaan maanantaina vihdoin homma pakettiin! Aloitettiin sota torstaina.
(Kiitokset myös Kavoille Suomeen, kun autoitte meitä sieltä käsin! <3)


Kuvat viisumeita varten. Vasemmanpuoleinen on näköjään saanut turpaan jonka seurauksena nenä on poskella ja silmät muurautunu umpeen. Onneks tuo keskellä oleva enkeli on niin ihana <3 Eikä oikeanpuoleinenkaan hassumpi.


Mä paljastan nyt teille, että meillä on ollu kaks viikkoa hoitaja. Ollaan tykätty siitä aivan valtavasti. En aijo sitä hehkuttaa kuitenkaan sen enempää, koska edelliset kokemukset on opettanu että mitä enemmän hehkuttaa, sitä enemmän täytyy selitellä jos kaikki menee pipariksi. Mutta tiedättepähän nyt kuitenkin että meidän arki on helpottunut huomattavasti! Ja musta on tullu luku-rotta koulun kaffilaan. Koulupäivät venyy monesti erittäin pitkiksi, kun koulutuntien jälkeen jään vielä tekemään muistiinpanoja ja suomentamaan kappaleita. Oon nauttinu, mutta oon ollu myös iltaisin hiukkasen uuvuksissa. Mutta on ihanaa huomata että englanti alkaa pikkuhiljaa raivaamaan tietä mun kaaleen! Unbelieveable! Pitäisköhän mun kirjottaa seuraava postaus englanniks :D

Perjantaina mentiin Jaakon kanssa International Hospitaliin. Aikomuksena oli nähdä vihdoin vauva ultran kautta. Muuutta, ylläriylläri, ensin täytyy soittaa vakuutusyhtiöön ja pyytää niiltä hyväksyntä jotta suostuvat maksamaan viulut. Lisäks paikalla oli sinä päivänä vain yksi lääkäri, ja meitä kehoitettiin tulemaan ensiviikolla uudestaan. ÄH! Olin niiiiiin pettyny!!!! Oon niin kauan odottanu sopivaa tilaisuutta että päästäis sinne, ja nyt kun se avautui niin kaikki meni mönkään.

Onneks me sitten kurvattiin läheiseen isoon kodin tavarataloon ja käytiin ostamassa hyttysverkkoa ikkunoihin. Siellähän oli sitten vaikka mitä mitä ois kiva raahata Suomeen jos tuntuu että matkalaukuissa on liian väljää.


Pastellinsävyt käkä :D Millonhan ne löytää tiensä meidän kotiin?


Ihana pyyheteline! Käytännöllinen? Ei varmaan kaadu koskaan.
Tän vois sijoittaa meidän suomen kodissa kylpyhuoneeseen, tai nyt kun tarkemmin mietin niin eihän meillä ole kylpyhuonetta, mutta keittiön nurkasta jääkaapin vierestä vois raivata tälle tilaa, tai sitten pianon ja takan välistä. Tai sitten eteisestä kenkätelineen vierestä. 

                                                                
                                                                       Tirpajusseja seinälle!


Käytiin Jaakon kanssa myös mun vakio-kahvilassa. Oon siellä pakertamassa koulujuttuja aina sulkemisaikaan asti. Ihana paikka. Joskus hävettää ostaa hot coco (alle 1e) ja istua sen turvin siellä 4h.


Green ice tea. En voi suurin surminkaan suositella tätä! Yritin olla muodikas ja juoda jotain mitä kaikki thaikut juo, mutta loppujen lopuks kiikutin sen kauniisti hymyillen vessaan ja viemäristä alas. Yäk!


Tämmönen meidän keittiön seinälle kiitos! Seinätilaahan meiltä löytyy esim. jääkaapin takaa.



Tultiin perjantaina hotelliin ja lähdetään huomenna. Skippaan huomisen tunnit buahahaa!
Tää hotelli ei oo kyllä läheskään samalla viivalla sen edellisen kanssa. Katsokaas nyt tätäkin.


Joku täti on tuonu hartiahuivinsa oven päälle tuomaan arvokkuutta :D

(Ei tää oikeesti oo noin kamala joka paikasta mutta tuo on kyllä maukkuuden huippu!)

Yks huippu puoli on se, että suoraan ovelta pääsee altaaseen (jossa on 60cm vettä) mikä on avian huippu juttu Danielille! Ostettiin sille uimarengas ja se vois olla kyllä koko päivän tuolla polskimassa. Mäki tykkään enemmän ruskettua vedessä ku maata hikisenä aurinkotuolilla ja tuntea miten kiukku nostaa päätään samaa tahtia kun hikikarpalot valuu selkää pitkin.

Pupelius aamupalalla <3 Valmiiksi likainen paita. Täällä on kyllä tullu käytettyä kaikkein lumpuimpia ja nukkavieruimpia vaatteita. Neljänkympin pesu ei irrota edes mehujäätelöstä tulleita tahroja!

After swimming.

Ihanainen pääsi aamulla kylpyyn isin kanssa <3


Tämmönen meiltä löytyy siis hotellihuoneen oven takaa <3
Jos mä vielä yhden sydämen laittaisin. <3 Tai kaksi <3<3.


Ja sitten kerron kuinka saada kauniit kantapäät YHDESSÄ PÄIVÄSSÄ kotikonstein! :D

Vaihe 1: Hanki ensin tämmöiset kantapäät. Neuvoa siihen voit kysyä suoraan minulta, tahi äidiltäni, tai kahdelta siskoltani.
(Jos mä menisin semmoseen kalakylpyyn niin ne sais mun kantapäistä murkinaa kahdeksi vuodeksi. Tosin ylkäni on sitä mieltä että kalat tukehtuis näitten ansiosta ja joutuisin kustantamaan uudet fisut.)


Vaihe 2: Lilluttele jalkoja altaassa ainakin pari tuntia. Raaputa kuivaa nahkaa kynnet verillä niin, että vesi muuttuu valkoiseksi hiutalepilveksi ympärilläsi.

Vaihe 3: Pyydä pikku-apulaista raaputtelemaan. Tämä apulainen raaputtaa ihan pyytämättäkin, ja ilme kertoo miten mukavalta se tuntuu.

Vaihe 4: Mene mereen istumaan ja näytä mahdollisimman epäilyttävältä hieromalla hiekkaa vimmatusti kantapäihin. Ota vastaan kysyvät katseet ja kerro rakentavasi veden alla hiekkalinnaa.

Vaihe 5: Laita kantapäihin yöksi oikein paksua rasvaa, esim. schollia.


Vaihe 6: Seuraavana päivänä et tunnista jalkoja samoiksi kuin edellisenä aamuna!


Sitten näitä sekametelisoppakuvia.


Olipa kerran täysi toffifee-paketti, mutta sitten emännällä tuli itku eikä niitä sen jälkeen enää ollukkaan.


Tää kiinnostaa mua hulluna! Läheisimmät tietää että mun haaveammatti on oikeasti vyöhyketerapeutti eikä mikään turkasen opettaja!


Tää näyttää vähintäänkin torakan syömältä ilmestykseltä! Mitä noi vaaleenpunaset laikut on??!! Salamalla saa näjemmä hyviä kuvia, täytyy hyödyntää useamminki.
Mutta kuvateksti on siis se, että luonto on tehnyt tehtävänsä, ja nyt mun silmien päällä kasvaa pensasaidat!


Setä-Buddha on matkinu mun kampausta! Voitte tästä lähtien sanoa mun iänikuista nutturaa Buddha-nutturaksi. Kiitos.


NYT ME LÄHETÄÄN RANNALLE!!!!! Ettäs tiedätte. Mitäs suunnitelmia teillä on, oisko lumityöt seuraavana vuorossa käkä :D Ei vaan, oon kuullu että Suomessa on kevät parhaimmillaan! 

Ihanaa seuraavaa viikkoa kaikille teille kahdelle lukijakuntaan kuuluvalle jäsenelle! ;)




7 kommenttia:

  1. Tää blogi on kyllä hauskin blogi mitä oon koskaan lukenu ja kiva ku kirjottelet niin usein! ^_^ mukavan kuulosta elämää kaikkineen kuulostaa olevan siellä :)
    JA tuo daniel on niin söpö että ei sanat riitä!!! <3
    Kevät on parhaimmillaan suomessa. Arska paistaa JOKA PÄIVÄ ja on niin llämmintä ja kuivat tiet ja kaikkeee... (mutta myönnän että ois silti kiva mennä rannalle -_- )
    Pitäkää kivaa siellä!! <3

    VastaaPoista
  2. Ihana kirjoitus taas Camilla! ♡ Ja pliiiiis älä ala kirjoittamaan enkuks tänne kun sit mää en voi lukea :( tai ainaki tee se sama sit suomeksikin :)
    Nuo kantapäät on hyvin tutun näköiset.. joka kevät on pakko käydä jalkahoidossa. Kohta puoliin on taas mentävä.
    Mutta voi tuota teidän pikkuista kun hän on niin söpölöinen ♡

    Ja hei kuule. Tuossa tilassa nuo itkut lienee ihan normaalia.. siis että ei tarvii syytä olla, ainakaan kovin merkittävää. Itku VIIKKO oli täälläkin, kiitos ihanien hormonien. :/

    VastaaPoista
  3. you can write next post in english that we can be sure that you are not only at hollyday and spendig time at beach and pool.

    VastaaPoista
  4. Daniel näyttää aina välillä Pyryltä ja Paulukselta näissä kuvissa. Kummallista, koska en muista vielä talvella havainneeni yhdennäköisyyttä. Varmaan toi skarppi siili vaikuttaa. Ja järkyt kantapäät ja sä uskallat laittaa oikeen nettiin todistusaineistoa niistä. Mä sentään pidän mun kaameuden visusti sukkien alla :) Aurinkoa!!

    VastaaPoista
  5. daniel on niiiiin sulonen! siinä kuvassa missä hän raaputtaa sun kantapäitä ni on iha okkalan näkönen!!:D jep ansso, mein pikkupojilla siilimalli ni löytyy yhennäkösyyttä!::D ja camma noi kantapÄÄT!!!! olin järkyttyny siitä kuvasta! (oli pakko tarkistaa oma tilanne!!!)ihmeen silonen siitä kaikkien vaiheitten jälkee tuli! mut nyt kaikki tietää mitä sukkien alta paljastuukaan! joten ei enää väliä!tästä eteenpäin voiki mennä aina iliman! Ihanaa eloa sine!

    VastaaPoista
  6. ps.huippu ko ootta saanu hoitajan!

    VastaaPoista
  7. Mua suivaannuttaa että en voi vastata jokaisen kommentin alle erikseen! Täytyy samaan syssyyn vastata kaikille.

    RIIKKA! Ihanaa että ilmiannoit itsesi! <3
    Täällä on oikeestikkin tosi ihanaa (ei aina mutta joskus :P) mutta voin kertoa että odotan Suomeen pääsyä! Kuhan lumet ois siihen mennessä lopullisesti sulanu eikä uutta satsia tulis enää sitten ku me vihdoin saavutaan sinne! :)
    Dansku on kyllä niin ihana että mun täytyy välillä hierasta silmiä ja ihmetellä mistä se on saanu noin hyvät geenit! :D <3
    Ihanaa eloa sinne sulle ihanaiseni <3

    SATU! Mä en voi uskoa että kellään muulla ku mulla ja mun sisaruksilla on tommoset kantapäät! :D ne on niin hirveät! Eikä auta yhtään ihmetellä miks sukat kuluu ekana kantapäistä!

    TIM! MISTÄ IHMEEN HOLLYDAYSTA SÄ PUHUT! :D Se on holiday, jos saanen ruveta päteväksi! :D Taidan pitäytyä suomenkielessä jotta sinäkin (tai siis te) saat teksteistä jotain selkoa käkä! :D

    ANSSO JA MALLE! Rakkaat kantapää-siskot! Mä ajattelin kohteliaisuussyistä pitää tossa kirjoituksessa teidän nimet salassa, mutta HAHHAA, nyt te ootte paljastanu ittenne! Miten teidän kantapäät voi?
    Dansku on kyllä välillä tosi paljon kahden viisastenkerhon jäsenen näkönen. Yritän kyllä kovasti uskotella ihmisille että se on mun näkönen.
    Sain tänään kotoa kirjeen ja että se oli ihana! Äitee oli kirjottanu ihanasti "Eskon ulkoilu-päivä lapsille ja aikuisille"-infopaperin taakse. Kuinkas muutenkaan <3

    VastaaPoista