Pages

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Sitäsuntätä.

Hei taas pitkästä aikaa!

Yritin sunnuntaina ruveta kirjottamaan mun shoppailureissusta, mutta koska sunnuntaityöllä ei ole siunausta, niin yksikään kuva ei suostunut latautumaan koneelle. Niimpä postaus jäi tekemättä ja kuvat laittamatta. Kokeillaan nyt paremmalla onnella!

Koulu on siis alkanut nyt ihan toden teolla. Joka aamu kouluvaatteet päälle ja portille kökkimään tuleeko kyyti vai ei. Yleensä se tulee, mutta esim. tänään koulusta päästyäni odottelin ja odottelin eikä kuskia näkynyt. Menin pyytämään respan tädiltä että se soittais mulle toisen kyydin, ja kotimatkalla tuttu kuski ajeli vastaan- ainoastaan 45min myöhässä. Diipadaa. Pieni jännitysmomentti aina mukana että millähän ilveellä minäkin päivänä kotiin/kouluun raahaudun!

Joka tapauksessa, koulu on tuntunut tähän asti kivalta! Yksi oppitunti kestää aina 2h, ja jos ei pidetä taukoa välissä niin se on mulle aika pitkä aika keskittyä ja yrittää pysyä kärryillä. Lisäksi mua rupeaa helposti väsyttämään ja ajatus lähtee karkailemaan. Englanniksi opiskelu on siis ihan eri tavalla uuvuttavaa. Oon ollu joka päivä koulun jälkeen a i v a n poikki. Ja päänsärkyinen. Onneks me ollaan saatu hätäavuksi nyt eilen ja tänään Danskulle hoitaja, ni mulla on mahdollisuus vetää henkeä koulun jälkeen. Muuten lastenhoitajan etsintä on ollu todella takkuista eikä ketään tunnu löytyvän. Saa nähdä miten tässä käy.

Ostin sunnuntaina hienot aurinkolasit! Voi kuulkaa ku kotona tajusin että sankoja koristaa pääkallorivi! Kaupassa katoin että hienoja kultaisia palloja. Nielaus.
Lisäks noitten auringonvaloa vastaan tarjoava suoja on olematon, siristellä täytyy ilman laseja ja lasit päässä.


Mun herkkurinkulat! :) Oikeat kihla- ja vihkisormukset on tätä nykyä liian pienet turvonneisiin sormiin, ja siks mun piti käydä ostamassa feikkifeikkifeikki-sormukset. Ai että, onhan ne makiat!

Ostin myös kahdet super hotit shortsit :D

Napsin tänään kuvia kun istuin puun katveessa ja odottelin kuskia. (Joka ei siis tullut. Tosin se ilmestyi äsken kotiovelle ja tuli kysymään mihin aikaan huomenna...)


Näättekö ton sinisen pilkahduksen puskan takaa? Voi kuulkaa! Meidän koulun puna-valkoista katukivetystä on ruvennut maalaamaan maailman sympaattisin kitukasvuinen thaimaalainen! Se on maalannu ainaki 2km tota raitaa sinisen sateenvarjon alla. Mun tekis mieli viedä sille kylmää mehua tms kun se on niin ahkera ja ulkona on niin kuuma!


Ihan kivan näjöistä minun makuuni.

Musta on tullu näköjään super kuiva jalkojen kuvaaja! Mutta tän kuvan pointti on se, että käytin niitä mustia muovisia kenkiä tasan yhden päivän ja se riitti. Teippasin joka ikisen varpaan ja nilkat ja kantapäät ja päkiät ja silti sattu ja hiersi ja hikos. Näillä aijon lampsia loppuajan, sanokaa vaan mitä haluatte!

Mikäs punainen hätävara laukusta kurkistaa? Pahoinvointi tulee joka ikinen aamupäivä ennen puolenpäivän ruokailua. Tää on hyvä keino karkottaa oksennus!
Näin täällä muutetaan kalustoa :D 





Eipä tänne tällä kertaa muuta. Ikävöin ihan suunnattomasti suomalaisia ystäviä. Illat on täällä niin pitkiä että henki meinaa loppua. 

Mitä Suomeen kuuluu? Onko väriskaala samantyyppinen mitä täällä? :P

Pusuja <3

1 kommentti:

  1. camma ihana ko taas uuet sormukset!!:DD harmi ko sun oli pakko ostaa!:) puhuuko daniel enää lainkaan suomea ? hoitaja taitaa käyttää jotai muuta kieltä?:D nauttikaa auringosta joka tuottaa hikeä!täällä ei oo varmaa koht viikkoon näkyny. ainaki tuntuu siltä!:D

    VastaaPoista